Ajan hukkaako?

Toinen päivitys viikon sisään parin vuoden tauon jälkeen! Tästä se lähtee taas.

Uppouduin eilen katselemaan Adsense tilastoja ja vastoin ennakkoluulojani tulin siitä vain hyvälle mielelle. Vaikka varsinkin viime aikoina on ollut masentava seurata muutaman euron päivä saldoja, oli pidemmän tähtäimen tarkastelu suorastaan piristävää. Ensimmäiseksi klikkailin auki statseja sivuilta joita pidän kaikista huonoimpinani. Sivuja joiden tekemiseen enkä ylläpitämiseen en ole panostanut ja jotka eivät mielestäni ole ainakaan Adsensella tuottaneet mitään. Mutta kas kummaa, järjestään jokainen sivu oli kerännyt tuloja tuhat euroa ja ylikin. Ei valtavia summia, varsinkaan kun ne on otettu ulos firman kautta verot maksaen, mutta ei niiden sivujen tekemiseen myöskään ole montaa tuntia mennyt. Vuodet siis tekevät tehtävänsä.



Sitten katsoin kaikki yhteenlasketut tuloni tilin avaamisen jälkeen (noin 5 vuotta sitten). Summa oli useita kymmeniä tuhansia euroa. Ei taaskaan iso summa, eikä kukaan pelkästään sillä pyörittäisi yritystä kuin maksimissaan puoli vuotta. Mutta taas pitää suhtetuttaa summa tehdyn työn määrään. Kyllä, olen viettänyt tietokoneella sivujen parissa kymmeniä, luultavasti muutaman sata tuntia. Alussa panostus suhteessa tuloihin tuntuu järjettömältä, mutta kun vuodet kuluvat ja sivut jatkavat eurojen tiputtelua ”itsestään”, muuttuu suhde paljon järkevämmäksi. Vieläjos sivuja jaksaa ja muistaa hoivata ja päivittää niin kolikkovirta ajan saatossa mitä todennäköisimmin kasvaa. Nämä tulot olivat siis Adsensestä, muista affiliate-ohjelmista tulee vielä joku tonni päälle.

Minä kävin nyt tulojani osalta jonkinlaisessa aallonpohjassa viime vuonna. Suurin ja oikeastaan ainoa syy tähän on palkkatyöni joka vie ajan ja tuo tuloja. Pitkän joululoman aikaan kuitenkin heräsin taas aiheeseen. Ostin uusia domaineja, uusin vanhoja. Päivitin Worpressit, lisäilin evästeilmoitukset yms. Vaihdoin mainostyyppejä ja niiden paikkoja ym. ym. Ja kas, noin kymmenen tunnin työllä sain kaksinkertaistettua Adsensen päivittäiset tuloni, ja suunta on nousujohteinen. Ja koska innostus ja inspiraatio sivujen päivittämiseen tuntuu vain kestävän ja kasvavan,niin ehkä NYT lopultakin tapahtuu se odotettu käänne, jopa ”läpimurto”,tulojen nousuun. Tiedän varsin hyvin mikä potentiaali sivuillani olisi, en vain ole saanut sitä irti. Ehkä en nytkään mutta yritetään.Olen löytänyt nyt oikeanlaisen motivaation ja asenteen, usko hyvään sisältöön on vahva. Hyi MFA (kvg).

Tsemppiä vaan itse kullekin!

Mistä aiheita nettisivuihin?

Taas tuli aihetta antaa teille isällisiä neuvoja vaikka ette tietysti usko kuitenkaan ja haluatte oppia kaiken kantapääopistossa.

Mutta jos kuitenkin… Kun nyt mietitte aiheita nettisivuille joilla voisi tehdä paljon rahaa annan yhden neuvon. Tehkää sivut aiheesta joka kiinnostaa teitä ja josta tiedätte jotain. Muuten hommasta ei pitkässä juoksussa tule mitään.

Itsehän tein ensimmäisinä vuosina niin että tutkin vain googlen hakutilastoja, ja etsin aiheita joita haetaan paljon mutta josta ei ole vielä sivuja, tai kilpailu on ainakin pientä ja voitettavissa. Aiheet saattoivat olla ihan mitä tahansa ja tekstin loin yleensä kääntämällä englannista tai kopioimalla ja muokkaamalla suomalaisia artikkeleja. Jotkin yritelmät toki toimivat aikansa, mutta kyllä ne nyt yhtä sivustoa lukuunottamatta ovat kuolleet ja kuopattu. Sen sijaan muutama siviiliammattia ja harrastuksia sivuava sivustoni on kasvanut  niin että saisin yksistään niistä elantoni. On vain niin helppoa paukuttaa tekstiä aiheista jotka ensinnäkin kiinnostavat itseään ja joista myös tietää jotain. Toista oli kun teki juttuja aiheista jotka oli vain poimittu hakutilastoista. Yhden pienen artikkelin vääntämiseen saattoi mennä päiväkin.

Ja jos ajatellaan oikein epäitsekkäästi niin tottakai nykyisten sivujeni käyttäjilleen tuoma hyöty on paljon suurempi kuin alkuaikojen MFA sivujen. Olen kirjoittanut paljon oppaita (siis muusta kuin teinaamisesta, tämä blogi-tyylinen sivuni on vain harrastu), joista on tullut oikeinkin suosittuja. Ja niin suositut artikkelit leviävät, kävijöitä tulee lisää ja meikäläinen TIENAA ENEMMÄN!

Kun sisältöä on riittävästi ja aihe oikea niin klikkihinnat ja prosentitkin ovat hyvät ja on helppoa vaikkapa tienata rahaa adsense mainoksilla.

21 parasta tapaa tienata rahaa netissä

netissä tienattua rahaa

Jos haluat tienata rahaa netissä kotoa käsin, niin tässä on alkuun 21 hyvää keinoa siihen. Pari ensimmäistä ovat parhaimpia tapoja tehdä oikeasti paljon rahaa, jälkimmäiset ovat satunnaisessa järjestyksessä. Helppoa rahaa mikään ei tarjoa, mutta jos motivaatiosi on kunnossa ja työskentelet ahkerasti voit hyvinkin päästä nelinumeroisiin kuukausi tuloihin. Luettelo antaa sinulle vain ideoita lukuisista tavoista tienata rahaa netissä, saat itse nähdä sen verran vaivaa että hankit lisätietoa kuinka pääset valitsemallasi tienaus tavalla alkuun. Voit myös laittaa kysymyksiä alla olevalla lomakkeella niin vastailen parhaani mukaan.



Valitse itsellesi sopivimmat ja ala tienata rahaa!

  1. Tienaa omalla blogilla. Löydät näiltä samoilta sivuilta ohjeet miten tienata blogilla.
  2. Kumppanuusmarkkinoinnilla voit tehdä paljon rahaa. Tämä opas kertoo kaiken.
  3. Osta tavaraa halvalla ja myy hieman kalliimmalla Ebayssa.
  4. Tee nettisivut itsellesi ja laita sivuille mainoksia. Helpoiten sivut teet kotisivukoneella.
  5. Kirjoita artikkeleja. Voit tienata rahaa kirjoittamalla tekstiä muiden nettisivuille.
  6. Myy valokuvia. Jos olet taitava kuvaaja, voit myydä kuvia esim. Shutterstockissa.
  7. Luo nettipalvelu jossa on pieni jäsenmaksu.
  8. Perusta keskustelufoorumi aiheesta josta sitä ei vielä ole ja mistä olet kiinnostunut.
  9. Suunnittele nettisivuja asiakkaille esim. kotisivukoneella.
  10. Kirjoita E-kirja. Esimerkiksi opas aiheesta jossa olet asiantuntija.
  11. Osallistu kuluttajatutkimuksiin, kyselyihin ja arvontoihin. Alkuun pääset täällä.
  12. Jos olet taitava Photoshoppaaja, tee logoja yrityksille ja yhdistyksille.
  13. Suunnittele ja myy omia T-paitoja yms. Alkuun suunnittelijan uralla auttaa Vistaprint
  14. Tee rahaa Youtube videoilla. Kuvaa suosittu video, ja tienaa mainoksilla videossa.
  15. Tee käännöksiä. Jos osaat toisen kielen voit tienata hyvin kääntämällä tiedostoja ym.
  16. Jos sinulla on suuri laillinen sähköpostilista, tee suoramarkkinointia.
  17. Myy käsitöitäsi Ebayssa tai huuto.netissä.
  18. Testaa ohjelmia tai pelejä. Esim. Softwarejudge maksaa rahaa testaamisesta.
  19. Osta ja myy domaineja (nettisoitteita). Osta hyvä vapaa domain ja myy kalliimmalla.
  20. Jos sinulla on hyvä bisnesidea niin oman verkkokaupan perustaminen ei ole vaikeaa.
  21. Koodaa pieniä sovelluksia tietokoneille tai vielä mieluummin mobiililaitteille.

Laadukkaan sisällön tärkeys

Tämän luennon aiheen on nettisivujen laadukkaan sisällön merkitys tuloihin pitkällä tähtäimellä. Luin itse tästä aiheesta paljon kun aloittelin nettisivujen tekemistä rahan tienaamis tarkoituksessa. Minä en näitä kirjoituksia uskonut, mutta nyt olen todennut niiden olleen 100% totta. Uskokaa te nyt kerralla jos aiotte joskus elättää itsenne nettibisneksellä!



Kun siis aloittelin nettisivuilla tienaamista tosi tarkoituksella, törmäsin toistuvasti neuvoon: Luo käyttäjille hyödyllistä laadukasta sisältöä. Minä olin toista mieltä. Pidin näitä neuvoja turhanpäiväisenä jeesustelulla ja persaukisten juttuina. Halusin vain tehdä rahaa keinolla millä hyvänsä, sisällöstä viis. Alkuun tämä toimiikin hienosti. Hankit varmasti helposti kymmeniä euroja päivässä jos teet sivut joiden sisällöstä puolet on Adsense mainoksia, ja nekin on sijoitettu sivun yläreunaan näyttämään sivun navigaatiolta. Vaikka välttyisit onnekkaasti Adsense tilin sulkemiselta kuten minä, niin tulet vielä huomaamaan että tämä juttu ei vain toimi. Kävijämäärät tippuvat, joku tekee samasta aiheesta laadukkaan saitin jonne viimeisetkin kävijät siirtyvät, google tiputtaa sivusi hakutuloksissa sivulle 5 jne.

Uskokaa pois, haluan edelleenkin tehdä nettisivuillani rahaa. Minun pitää maksaa mainostuloilla mm. asuntolaina ja laskut! Mutta siitäkin huolimatta vähensin juuri kymmeneltä nettisivulta mainoksia! Lisäksi olen viime viikot panostanut ainoastaan sivujen ulkonäköön, ja uuteen käyttäjiä hyödyttävään sisältöön. Niin se vain piti monta vuotta suoltaa täytää p..kaa tajutaakseen että ne ”jeesustelijat” olivat sittenkin aivan oikeassa.

Jos siis haluat kikkailla ja päästä helpolla niin anna mennä, tienaat hyvinkin muutaman satasen tai tuhatlappusenkin. Jos taas olet päättänyt luoda nettisvuista ja blogeista elannon itsellesi, niin ala suosiolla keskittyä muuhunkin kuin kuinka paljon mainoksia saat yhdelle sivulle mahtuumaan.

P.S. Tämä blogi ei edusta allekirjoittaneen näkemystä laadukkaasta ja käyttäjiä hyödyttävästä sisällöstä.

Tee rahaa Adsense mainoksilla

paljon rahaa kolikoina

Aloitellaanpa nyt lupaamaani artikkeli Adsense ohjelmasta. Oletetaan että olet nyt hakenut Adsense ohjelmaan, ja tullut myös hyväksytyksi. Nyt voit siis kirjautua Adsense tilillesi ja alkaa tienaamaan rahaa nettisivuillasi tai blogillasi. Adsensen omat aloitusoppaat ja ohjeet ovat hyvät, joten en hirveästi paneudu tekniseen puoleen. Opit kyllä nopeasti käyttämään suurinta osaa ominaisuuksista. Luodaan nyt kuitenkin yhdessä yksi mainosyksikkö.

Kirjaudu Adsense tilillesi ja klikkaa yläreunasta valikkoa omat mainokset. Aukeavan sivun yläreunasta valitse + Uusi mainosyksikkö.

Kirjoita mainosyksikön nimi. Jos mainos on tarkoitus laittaa koirista kertovalla sivullesi, anna nimeksi vaikka Koirat pysty. Pysty siksi että seuraavasta kohdasta valitsemme tässä tapauksessa mainosyksikön kooksi 160 x 600 leveä torni. Näet tällä sivulla miltä se näyttää sivupalkkiin sijoitettuna.

Jätä kohtaa varamainokset valinta tyhjä tila.

Seuraavaksi valitse Luo uusi muokattu kanava. Tässä esimerkissä nimeksi annetaan ”Koirat”. Klikkaa Tallenna. Nyt aina kun luot uusia mainosyksiköitä koira sivuillesi, valitset kanavaksi äsken luodun ”Koirat”. Kaikki sen sivun mainokset on siis niputettu yhteen kanavaan, ja voit tarkastella raporteista koira sivujesi tuloja kokonaisuutena.



Kun olet valmis klikkaa Tallenna ja hanki koodi. Kopioi ja liitä mainosyksikön koodi sivuillesi / blogiisi ja ala tienata!

Adsense mainoksen paras koko

Kun luot uutta mainosyksikköä näet mainosyksikön koko valikossa ylimpänä suositeltavat koot. Nämä yksiköt ovat tilastollisesti tehokkaimpia, ja niitä kannattaa suosia jos mahdollista. Lähes kaikissa Adsense oppaissa parhaaksi mainosyksiköksi nimetään 336 X 280 tai 300 X 250 suuri suorakaide. Myös omien kokemuksien perusteella voin vahvistaa tämän. Myös 160 X 600 torni toimii hyvin, eikä sivupalkkiin oikein muuta mainosyksikköä sopisikaan. Toki voit kokeilla muitakin kokoja, mutta todennäköisesti palaat aina takaisin isoon neliöön. Tietysti on joitain nettisivuja joille rakenteensa puolesta sopii paremmin jokin muu koko. Parhaiten Adsense mainosten valinta ja sijoittelu on onnistunut kun ne ovat luontevasti osa kokonaisuutta, ikään kuin osa sivujen varsinaista sisältöä. Et saa kuitenkaan yrittää harhauttaa käyttäjiä tahallaan klikkaamaan mainoksia.

Huonompi ulkoasu on parempi

Tällä tarkoitan omia kokemuksiani sivuston ulkoasun vaikutuksesta Adsense mainostuloihin.
Hiljattain päivitin pitkästä aikaa paria tuottavinta sivuani. Innoistuin jopa vaihtamaan wordpress-teeman uuteen, ja onnesta soikeana totesin kuinka paljon uskottavammaksi ja ammattimaisemman näköiseksi nettisivut muuttuivat. Mainoksetkin sulauttuivat minusta täydellisesti sivun muuhun sisältöön, aivan kuten Adsensen omissa ohjeissakin neuvotaan tekemään. Vaan kuinkas kävikään?
Mainostulot romahtivat täysin! Ja nyt puhutaan sellaisesta vähintään 50% pudotuksesta tuloihin, ehkä enemmänkin. Viikon verran jaksoin tuota katsella, ja yritin epätoivoisesti muutella mainoskyksiköiden sijaintia, kokoa ja väriä, mutta tuloksetta. Lopulta palautin sivustot lähes entiselleen. Nyt ne näyttävät taas 10 vuotiaan tekemiltä mutta samaan aikaan Adsense tulot palutuivat entiselleen. Surullista mutta totta. Olen kuitenkin niin ahne kapitalisti sika että olkoon sitten ulkonäkö ja sisältökin täyttä paskaa, kunhan saan kohtuulliset tulot itselleni. Kokonaan toinen asia on jotkin rakkaammat sivustot joiden tarkoitus ei olekaan ainakaan vielä tuottaa rahaa vaan lähinnä mielihyvää, ne saavat näyttää juuri siltä miltä haluan, tuloista välittämättä.

Parhaat värit Adsense mainosyksikölle

Seuraavat Adsense mainosyksikön värit ovat toimineet minulla parhaiten ja samoja värejä suosittelevat monet muutkin kirjoissaan ja blogeissaan.

Tärkein väreistä on otsikon väri, siis sen joka on isoimmalla, ja jota kävijöiden toivotaan klikkaavan. Koska olemme internetin alusta saakka oppineet siihen että linkit ovat sinisiä, toimivat eri sinisen sävyt mainoksessakin parhaiten. Voit antaa otsikon olla oletus sininen, tai kokeilla hieman vaaleampaa tai tummempaa sävyä. Tekstin ja internet osoitteen väriksi hyvä valinta ovat harmaan eri sävyt. Nämä siis ovat suositeltavia värejä, ja ovat toimineet minulla parhaiten, vaikka olen välillä kokeillut muitakin yhdistelmiä. Toki teet itse jatkuvasti kokeiluja eri mainosyksikköjen muodoilla, väreillä, ja sijoittelulla kunnes olet löytänyt sinun sivuillasi tai blogissasi parhaiten rahaa tuottavan yhdistelmän. Seuraa muutoksien vaikutuksia aina esim. viikko, äläkä tee hätiköityjä johtopäätöksiä. Tietysti jos klikkausprosenttisi tipahtaa jollain kokeilulla heti nollille niin viikkoa on ehkä turhaa odotella… Muuta? Kysyttävää? Etkö tienaa Adsensella? Kommentoi!